Koneinsinööriklubin historia ja taustat PDF Tulosta Sähköposti
Kirjoittanut Administrator   
Perjantai, 02. Touta 2008, 13:38

Koneinsinööriklubin historia ja taustat

Koneinsinööriklubi ry. on Koneinsinöörikiltaa (KIK) lähellä oleva alumniyhdistys, jonka tarkoituksena on kerätä yhteen Teknillisen korkeakoulun konetekniikan osastolta valmistuneet diplomi-insinöörit sekä pitää yllä teekkarihenkeä ja yhteyttä korkeakouluun myös varsinaisten teekkariaikojen jo jäätyä historiaan.

Klubi sai alkunsa virallisesti 3.5.1988 Konetekniikan osaston salissa K101 klo 18:25. Perustamiskokouksen jälkeen ensimmäinen vuosi kului luonnollisesti suuntaviivojen ja toiminnan edellytyksiä luoden. Alusta alkaen tavoitteena on ollut luoda pysyvä yhteys killan vanhempiin jäseniin ja jo valmistuneisiin diplomi-insinööreihin. Tämän lukkarinrakkauden säilyttäminen on edelleen klubin suurin tehtävä ja haaste.

Alunperin Klubi synnytettiin rekisteröityneeksi yhdistykseksi Koneinsinöörikillan rinnalle. Kaikki Otaniemen killat olivat tuohon aikaan "rekisteröimättömiä yleishyödyllisiä henkilöyhteenliittymiä", mikä aiheutti silloin tällöin ongelmia virallisempia tahoja lähestyttäessä.

Koneinsinöörikilta muuttui virallisesti rekisteröidyksi yhdistykseksi vuosituhannen alkumetreillä, joten Klubin toimintaa alettiin ajaa yhä enemmän alumniyhdistyksen suuntaan. Nyt toiminnan suuret suuntaviivat alkavat olla selvillä ja on aika ryhtyä aktiivisesti hakemaan yhteyttä osastoltamme valmistuneisiin ja valmistumassa oleviin.

Toivommekin, että jatkossa mahdollisimman moni opintiensä jättävä liittyisi Klubin jäseneksi ja osallistuisi aktiivisesti sen järjestämiin tilaisuuksiin. Valmistuminen ei ole ehto klubin jäsenyydelle, vaan kaikki toiminnasta kiinnostuneet konetekniikan osaston opiskelijat ovat enemmän kuin tervetulleita mukaan! Mitä enemmän aktiivisia jäseniä Klubilla on, sitä suuremmat mahdollisuudet sillä on järjestää mielenkiintoisia tapahtumia, joissa vanhat parrat saavat tavata toisiaan ja kuulla killan ja osaston uusimmat kuulumiset.

Toiminta ja jäsenistö

Klubi toimii tällä hetkellä ensisijaisesti tiedotus- ja yhteyskanavana jäsenistölleen. Muutaman kerran vuodessa jäsenkirje kertoo Konetekniikan osaston, Koneinsinöörikillan sekä Klubin tuoreimmat kuulumiset. Jäsentiedotteiden lisäksi KoLehti postitetaan suoraan kotiin niille jäsenille, jotka ovat jäsenmaksun yhteydessä tästä palvelusta maksaneet.

Muutamana viime vuonna Klubi on järjestänyt jäsenilleen saunailtoja Otaniemen perinteikkäissä tiloissa. Nämä tapahtumat ovat olleet hyvin lämminhenkisiä ja on ollut suorastaan liikuttavaa nähdä vanhojen rakkaiden opiskelutoverien pitkästä aikaa tapaavan toisiaan. Kuluneet vuodet diplomi-insinöörinä ovat olleet kuin pois pyyhkäistyt teekkarihengen noustessa kukoistukseensa näissä illanvietoissa.

Perinteisesti Klubin jäsenet ovat ahkerasti edustaneet itseään ja yhdistystä myös Koneinsinöörikillan ansiokkaasti järjestämissä KIKkujouluissa sekä Kuuban Yössä.

Jatkossa tarkoitus on näiden perinteisten tapahtumien lisäksi järjestää myös enemmän yritysyhteistyötapahtumia, kuten ekskursioita ja teollisuussaunoja.

Klubin toimintaa pyörittää klubin hallitus, jonka vuosikokous kerran vuodessa Kuuban Yön yhteydessä valitsee. Hallitus koostuu opiskelujensa loppuvaiheessa tai työuransa alkuvaiheessa olevista aktiiveista.

Klubin jäseneksi pääsee jokainen Teknillisen korkeakoulun Konetekniikan osastolla opiskellut. Uudet jäsenet hyväksyy vuosikokous. Klubin jäsenyyden ei ainakaan pitäisi ajaa ketään taloudelliseen perikatoon: vuonna 2003 jäsenmaksu on naurettavat 4 euroa. Kympin panostuksella saat KoLehdet kotiin kannettuna.

Mikäli kiinnostuksesi heräsi, mene suoraan jäsenyys-sivulle ja liity mukaan! Mikäli kaipaat vielä vahvistusta päätöksellesi tai muita lisätietoja, ota yhteyttä klubin hallitukseen - autamme mielellämme.

Säännöt

Koneinsinööriklubin nykyiset säännöt hyväksyttiin lopullisesti ylimääräisessä kokouksessa 11.11.2003. Patentti- ja rekisterihallituksen tarkistuksen jälkeen ne ovat viralliset ja löytyvät täältä.

LAST_UPDATED2
 
Koneinsinööriklubi ry, Powered by Joomla! and designed by SiteGround web hosting